Ihana kevät! Mä olen välivuodenaikaihminen, kevät ja syksy on kyllä minulle todellisia energiavarastojen latausaikoja. Keväällä valon määrä kyllä saa mielialan korkealle!

Neulominen sen sijaan edistyy hitaanlaisesti. Aika menee typyn kanssa siivillä, ja alun jatkuva nukkuminen on muuttunut (vaativaksikin) seurusteluksi. Olemme myös hyvin lahjakkaasti onnistuneet opettamaan hänestä täydellisen sylivauvan, ja nyt yritetään opetella siitä pois. Mutta kun syli on ollut pitkään tyhjä ja häntä odotettu hartaasti, niin tuntuu siltä, että ei vauvaa raaski laittaa lattialle kitisemään. Tiedetään - ollaan hentomielisiä ;) No, vauva sylissä ei kyllä neulominenkaan edisty... Meille on kyllä muuttanut melkoinen hymytyttö, on tämä aivan ihanaa aikaa =)

Neulomisen sijaan olen sitten jatkanut sekä netti- että reaalimaailmashoppailua. Satuin kerrankin sopivaan aikaan tänne, ja olihan tilaisuuden koitettua aivan pakko tilata pari vyyhtiä tuota himoittua lankaa. Toinen muutti ystävän luokse heti kättelyssä ja tuosta jäljellä olevasta on ajatus tehdä jonkinlainen myssy. Ohjeen metsästys on vielä tekemättä.

Ensimmäiseni =)

Typylle on tehty sukat. Tämä oli ihan tarveharkintainen mieliteko, edelliset alkavat jäädä pieniksi ruuan maittaessa ja mittojen karttuessa. Lankana on varastoista löytynyt Novitan ticotico, ja mielestäni niistä tuli melkoisen pirteät. Malli on ihan omasta päästä, päälliseen on neulottu yksinkertaista pitsikuviota. Mielestäni noista tulee mieleen vappu, niinpä niiden nimi saakin olla "serpentiinisukat". Silmukoita loin 48 kpl, oli aika sopiva määrä. En kokenut tarpeelliseksi alkaa sommittamaan värejä, epäsymmetrisyys tuo mielestäni noihin vain oman mukavan vivahteensa.

Ukkokulta oli tiistaina Tampereella työreisulla ja me käytimme typyn kanssa tilaisuuden hyväksi ja vietimme päivän pyörien kaupoilla. Vierailimmekin Lankamaailma Nordian Tampereen myymälässä ja oi voi, kyllähän sieltäkin tarttui pussillinen vaikka mitä mukaan. Uudistin myös sukkapuikkoarsenaaliani, alkavat nuo 3 mm puikot olla melkoisen taipuneita ja pelkään niiden rapsahtavan pian poikki. Kuvia ei ole kuin kerällisestä Hjertegarnin merinovillalankaa, josta tulee typylle lisää sukkia. Ensimmäinen on kantapään päällä jo.

Lankoja on siis nyt  vaikka millä mitalla. Taidan tehdä ostolakon, luulen, että ukkokultakin saattaa kohtapuoliin alkaa huomauttelemaan a) lankojen määrästä ja b) niihin sijoitetusta rahamäärästä. Nyt kun vielä löytäisi aikaa neuloa =)

Ihanaa pääsiäistä kaikille! =) Ja kiitokset SNY:lleni pääsiäistoivotuksista, toivottavasti et ole ihan kyllästynyt minuun, kun täällä blogissa ei tapahdu tällä hetkellä juuri mitään. Jännityksellä odotellaan jo seuraavaa pakettia =)