Eilen postilaatikosta löytyi lappu, että "teille on saapunut isokokoinen kirje ja ei mahtunut laatikkoon". Saisi noutaa postista kuulemma tänään. Heti arvasin, että kyseessä lienee tämän kuun SNY-paketti, ja Typyn kanssa illalla kauppareissulla käytiin kinuamassa, josko paketti hyllyssä jo olisi. Olihan se ja saatiin se mukaan. Kotiin asti maltettiin odottaa avaamista ja  hyvä niin, ei tarvinnut sitten postissa alkaa hihkumaan ihastuksesta.

Tässä kuussa paketista löytyi sinisinä sävyjä.

Ensinnäkin kaksi kerää Dropsin Fabel-lankaa. Tämä on minulle uusi tuttavuus, hypistellyt olen, mutta ei ole vielä mukaan tarttunut. Tästä tullee sukat. Väri oli aivan upea, oikein sellaiset veden värit; sinistä, vihreää, turkoosia. Tykkään! SNY:ni on tainnut aika tarkkaan perehtyä sekä blogiin että kuvaukseeni, tähän mennessä kaksi pakettia neljästä on ollut todellisia täysosumia. Sitten paketista löytyi kerroslaskureita, näitäkään minulla ei vielä ollut ja tarvetta kyllä on. Ärsyttävää laskea usein, että missä sitä oikein mennään, nyt tämä helpottunee. Alan myös epäillä, että SNY:lläni on ajatuksenlukukykyjä. Muutaman viikon on ollut mielessä, että pitäisi ostaa muistikirja, johon voisi tehdä muistiinpanoja näistä käsitöistä. Nyt ne kulkevat epämääräisillä paperilapuilla, jotka ovat hukassa tämän tuosta. Nyt sain hienon sinisävyisen kirjasen, joka tulee heti käyttöön. Lisäksi teetä herkutteluhetkiin ja suloinen kissakortti. Kiitos, ihana SNY-ystäväni! Paketti oli oikein mieluinen. =)

Ihania sinisävyjä (näitä löytyy meiltä muutenkin, kuten kuvasta näkyy =)

Sitten saanen esitellä, Kaura Pupunen. Täällä on siis kaivettu ompelukone ja saumuri naftaliinista ja surautettu pupu Typyn yökaveriksi. Typsyhän on ollut melkoisen huono nukkuja ja hyvä yökukkuja, ja kaikkea on valmis kokeilemaan, josko niitä yöunia saisi vähän parannettua. Saatiin vinkki, että kaurapupu lämpöisenä unikaverina saattaisi auttaa nukahtamisessa. Papalta saatiin kauroja, ja tällainen yökaveri siitä nyt sitten tuli. Päällinen on fleecea ja kaurapussi ihan valkoista lakanakangasta. Vielä ei ole testattu toimivuutta, koska (ruksi seinään) viimeiset kaksi yötä Typy on nukkunut huippuhyvin. Epäilen tämän johtuvan siitä, että otettiin kolmannet päiväunet takaisin käyttöön, kun toinen on ollut niin tosi väsynyt iltaisin. Näyttää heijastuvan yöhönkin. Vähänkö ärsyttää, ollaankohan tässä hihhuiloitu kaksi kuukautta ihan turhan takia, kun koko (tai ainakin osan) ongelman ratkaisu on nukkuminen. Kaikki vaan on sanoneet, että päivällä ei saa nukkua liikaa, että yöllä nukuttaa. Ja me ollaan uskottu, nää esikoiset taitaa olla todellisia harjoituskappaleita... Toinen vaihtoehto on, että typsy opettelee nukkumaan, kun ensi kuussa jää isin kanssa kotiin ja tämä äippä lähtee takaisin töihin... Tällöin kun alkaisivat isin yökukkumiset ja äiti saisi nukkua... No, pääasia kuitenkin, että tyttö nukkuu! =)