Kun vuosi lähestyy loppuaan, on hyvä tehdä yhteenvetoa siitä, mitä tänä vuonna on saatu aikaan.
 
Muuten kuin neulerintamalla tämä vuosi on ollut ihmeitä täynnä. Helmikuussa meille syntyi kauan odotettu pieni tyttö ja loppuvuosi on ollut vauvantuoksua täynnä. Neiti otti viikko ennen joulua ensiaskeleensa ja kohta voi haikein mielin todeta, että ei meillä enää ole vauvaa, hänestä on kasvanut taapero. Toisaalta kyllä ihanaa, kun pikkuinen alkaa selvästi ymmärtää puhetta (halutessaan) ja muutenkin osaamis- ja pystymiskapasiteetti on lisääntynyt hurjasti. Ihana tyttö ja ihanaa vauvaelämää! =)
 
Neulerintamallakin on tapahtunut paljon, kai näin voi todeta. Tänä vuonna osallistuin ensimmäistä kertaa SNY-kierrokselle, aiemmin olen aina vaan lueskellut taustalla. Kevään kierto oli niin mukava kokemus, että lähdin mukaan vielä syksylläkin. Minulle osui hyvä tuuri molemmilla kierroksilla, itselläni oli ihanat SNY-ystävät, kiitos MinnaR ja Kisa. Nyt kuitenkin päätin, että kevään passaan, tuntuu, että elämässä on nyt niin kiirusta muuten, ja jos mukaan lähden, niin haluaisin ehtiä panostamaan ajatuksia tuohon ihan täysillä. Siirryn siis taas sinne lueskelijaosastolle.
 
Lankoja on kotiutunut hurja määrä ja tästä innostuneena lupasin Isännälle, että kevään passaan lankojen ostosta. Siis ihan rehellinen lankalakko, jonka olisi tarkoitus kestää aina ensi kesäkuuhun saakka. Saas nähdä, miten käy. Pienenevätkö varastot ja kuinka paljon. Ja että retkahdanko. Mutta jotain täytyy tehdä, kun säilytystila uhkaa loppua ja toisaalta nuo varastossa odottavat langat mielivät kyllä päästä puikoille sieltä pölyttymästä.
 
Sitten otsikko lupasi kyjyilyjä. Lähdin siis intoa täynnä mukaan Kesäyöstä Jouluyöhön-tempaukseen eli KYJY:yn. No, musta tuntuu, että tuo ei oikein osaltani käynnistynyt mitenkään. Tuli ehkä liian kiire sen listan miettimisessä ja sitten tuntui siltä, että tuo tehty lista ja tarpeet eivät enää kohdanneetkaan. Niinpä olen neulonut lähinnä listan ulkopuolelta ja myös niitä aloituslankoja on vaihdettu. Lopullinen saldo on 13/24. Juuri laskeskelin, että valmistuneita töitä tälle puolivuotiskaudelle tulee kyllä yli kaksikymmentä, ei siis lainkaan huonosti. Eivät vaan ole sieltä KYJY-listalta. Lisäksi muutama kyjy-työ on kyllä ihan loppusilausta vaille valmiita. Mutta neulomisen kuuluu olla kivaa ja siksi puikoillakin on soljunut juuri sitä, mitä olen itse halunnut. Pakkotahtisuudesta menee mielenkiinto koko tikuttelua kohtaan, ei kiitos.

Vuoden viimeiset työt ovat olleet joululahjoja. Kummipoika sai villahaalarin Lanett-langasta. Kummisetä valitsi värit, ja ohje löytyi syksyllä ilmestyneestä Modasta. Koko on 9kk ja on suhteellisen reilu. Tosin jämäkkä on kummipoikakin, haalari oli vielä hieman reilu, mutta ei kuitenkaan liian iso. Ainakin vanhempansa tuntuivat tykkäävän lahjasta.

malli: Moda 5/2011
puikot: bambuiset sukkapuikot 2,5 mm ja pyöröpuikko 2,5 mm (80 cm)
lanka: Lanett, tummaharmaa ja violetti

Anoppi sai kuin saikin joululahjaksi Minttumaari-huivin. Meni kyllä aika täpärälle, viimeisenä yönä pingoteltiin. Neuloin tämän kärkialoituksella, nuo niskasta aloitettavat huiviohjeet kun tuppaavat olla itselle vielä vähän hepreaa. Lankana Novitan Wool. Huivista tuli kyllä ilmava, mutta varmasti on lämmin, kun lanka on puhdasta villaa. Mallikerta teki myös sen, että huivi on aika leveä, mutta ei liian korkea. Itse tykkäsin tästä, on varmasti kätevämpi käytössä.

malli: Minttumaari, Ullasta
puikot: bambuinen pyöröpuikko 5,5 mm
lanka: Novita Wool, luonnonvalkoinen
menekki: 200 g

Sitten veljeni ja hänen avokkinsa pakettiin sujahtivat villasukat. Seiskaveikkaa molemmat, naisen sukat valmistuivat jo aiemmin syksyllä.

malli: miehen sukat omasta päästä, koko n. 43
puikot: bambuiset sukkapuikot 3,5 mm
lanka: Novita 7veljestä polkka (sininen)

Näiden kuulumisten myötä kaikille
Hyvää Uutta Vuotta! =)